Tapanilan ikkunat
Valokuvia ja maalauksia Tapanilasta
13.-30.12.2005

Tuomaankujalta, Helena Kantola kuva Helena Kantolasta

TORSTAIMAALARIT

Torstaimaalarit kokoontuvat nimensä mukaisesti torstaisin klo 10.00-12.30 maalaamaan Galleria viileä punaiseen galleristi, kuvataiteilija Päivi Uljaksen johdolla. Osalle heistä maalaaminen on ollut jo pitkään haaveena ja eläkkeelle jääminen on antanut aikaa harrastukselle, toiset pystyvät työn tai opiskelun lomassa irrottautumaan kerran viikossa maalaamaan. Kaikille heille on yhteistä into kehittyä öljyväritekniikassa ja omassa ilmaisussaan. Ryhmä aloitti syksyllä -04 ja uusia maalareita on tullut myös keväällä -05. Tapanilan ikkunat -näyttelyssä on esillä Torstaimaalareiden näkemyksiä Tapanilan maisemista. Kuten joku heistä sanoi: "Uskomatonta, että joukko aloittelijoita tulee "kadulta" ja saa aikaan tälläisiä maalauksia!"

Marjatta Aaltonen
Ulla Eloranta
Heli Kallio
Paula Lind
Riina Mäki
Ulla Ojanen
Raija Sarparanta
Mikaela Sonntag
Mari Uljas


Aamun_kajo Elokuinen_sade Hattu_unohtui Hiljainen_iltapaiva Illansuussa Koivun_katveessa
Aamun kajo
Raija Sarparanta
Elokuinen sade
Paula Lind
Hattu unohtui
Raija Sarparanta
Hiljainen iltapäivä
Marjatta Aaltonen
Illansuussa
Paula Lind
Koivun katveessa
Ulla Eloranta
Lato_Fallkullassa Linstikka Mennaan_Malmille Mita_ kuuluu Ohi_Seunalantien Omenapuun_alla
Lato Fallkullassa
Mikaela Sonntag
Linstikka
Heli Kallio
Mennään Malmille
Ulla Ojanen
Mitä kuuluu
Ulla Ojanen
Ohi Seunalantien
Heli Kallio
Omenapuun alla
Riina Mäki
Parveke_auringossa Päivöläntie_30 Talo_auringonlaskussa Talviaamu Toukokuussa Vaimon_asialla
Parveke auringossa
Raija Sarparanta
Päivöläntie 30
Heli Kallio
Talo auringonlaskussa
Ulla Ojanen
Talviaamu
Ulla Eloranta
Toukokuussa
Mari Uljas
Vaimon asialla
Marjatta Aaltonen
logo

Tapanilan ikkunat

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulle seuraava näyttely