Risto Laasimo
Maalauksia
Saman taivaan alla
31.7.-12.8.2007

Oranssi neliö, Risto Laasimo kuva Risto Laasimosta

Miksi maalaan, niin kuin maalaan ja sitä, mitä maalaan?

Maalaukseni ovat syntyneet tämän saman taivaan alla, vaikkakin kaukana toisistaan. Kuvalliseen ajatteluuni ovat viime aikoina vaikuttaneet sekä satakuntalainen että toscanalainen luonto ja ympäristö. Olen voinut oleskella aikoja Firenzessä ja omaksua hitusen toscanalaista elämänmenoa. Pohjimmiltaan me ihmiset olemme jokseenkin samanlaisia toiveissamme, elämässämme ja unelmissamme.

Satakuntalaisen ja toscanalaisen ympäristön, kahden täysin erilaisen maiseman välille on syntynyt jännite, jota olen pyrkinyt kuvaamaan teoksissani. Värimaailmojen ja muotojen erilaisuus on synnyttänyt itsessäni uteliaisuuden tunteen. Olen vasta aikuisella iällä havahtunut huomaamaan minua ympäröivän ainutlaatuisen ympäristön, luonnon.
Vuodenaikojen vaihtelu sekä erilaiset ilmiöt ja yksityiskohdat luonnossa alkoivat kiinnostaa ja herättää huomiotani. Niistä on tullut minulle päivittäinen ärsykeympäristö, josta saan aiheita maalausteni teemoiksi.

Maalaukseni ovat tutkielmia maisemasta tai näystä, jollaisena maisema minulle näyttäytyy. Katseeni voi myös kiinnittyä sateen jälkeiseen detaljiin jossain luonnon luomassa, korressa tai kivikossa. En kuitenkaan välttämättä tee siitä näköistä vaan omanlaiseni näyn, joka voi näyttäytyä myös abstraktina sommitelmana. Huurre kiven pinnalla, sulava lumi, paloaukean kanervikko, lämmin hiekka tai ruohikkorinne, auringonlaskun värit, myrskyn merkit, unikkoinen niitty kaukana vuoriston helmassa - näissä teemoissa on työstettävää aikojen loppuun asti.


CV

Laasimo Risto
s. 1946
Töölönkatu 32 B 8, 00260 Helsinki
p. 040-5332 332


Koulutus

Kasvatustieteilijä 1974 (Helsingin yliopisto)


Taideopinnot

Hyvinkään taidekoulu 1996-97
Taidekoulu Maa 2003-04
Taideoppilaitos Alfa-Art 2004-
Taideteollinen korkeakoulu (Avoin): Taidekasvatus 2004-
Sibelius-Akatemia (Avoin): Arts Management 2005-


Työelämä

Helsingin kaupunki 1970-2001
Yrittäjä 1980-luvulla, 2006-


Harrastukset

Kulttuuri kaikissa muodoissaan,
Toscana


Jäsenyydet

Suomen Akvarellitaiteen Yhdistys


Yksityisnäyttelyitä

Galleria Art&Design helmikuu 2007
Galleria viileä punainen elokuu 2007


Ryhmänäyttelyitä

Kulttuurikeskus Caisa loka-marraskuu 2006
s-galleria lokakuu 2006
Ant Gallery (duo) joulukuu 2006
Galleria Taidehautomo helmi-maaliskuu 2007
Kaapelitehdas, lopputyönäyttely Alfa-Art toukokuu 2007
Helsingin Yliopiston kasvitieteellinen puutarha heinäkuu 2007
Galleria AVA (duo) lokakuu 2007
Galleria Kapriisi, Kuopio (duo) loka- ja joulukuu 2007


Teosvälitys

Mondo Truciolo /Laasimo
tel. +35845-133 9433 /+35840-5332 332




Aamuinen_Cortona Auringonlasku Crete Kivistontie
Aamuinen
Cortona
Auringonlasku Crete Kivistöntie
Niitty Oranssi_nelio Pari_pisaraa Polun_paa
Niitty Oranssi neliö Pari pisaraa Polun pää
logo

Risto Laasimo

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely