Juha Söderholm
Ihmisen näköisiä tarinoita
maalauksia
16.9.-5.10.2008

On mahdollista, Juha Söderholm kuva Juha Söderholmista

Ihmisen näköisiä tarinoita

Tarinoita on kerrottu ihmisten kesken aina. Ne ovat tärkeitä, osa jopa totta ja onpa satujakin. Niistä oppii, niissä viihtyy ja niiden kanssa varttuu. Olen maalatessani huomannut, että tarinoin itselleni. Jotain tapahtuu jollekin, jossakin, on tapahtunut siihen mennessä ja tapahtuu siitä eteenpäin. Välillä asiat kumpuavat omista muistoista ja sotkeutuvat iloisesti maalauksiin, kirjoihin, elokuviin tai musiikkiin. Saattaapa pohdinnat kulkea toisinkin päin. Toisinaan topakka pensseli ohjaa tarinan ihan johonkin muuhun kuin mitä aluksi ajatteli. Hyvän Anopin sanoin: ”Onpahan joutavalla jottain”.

Ja he elivät elämänsä loppuun asti.


CV

Juha Söderholm
s. 1963


Koulutus

1995 – 2001 Vantaan työväen/aikuisopisto
2001 – 2004 Vantaan aikuisopisto 3-vuotinen mestarikurssi
Opettajina Paula Holopainen ja Kari Aapro
2004 – 2008 Vantaan aikuisopisto ” Mestariklubi”


Näyttelyt

1999 kesäkuu
VR:n makasiinit Helsinki
17.10.-5.11.2006
Kiville kerrotut, Galleria viileä punainen, Helsinki


Yhteisnäyttelyt

19.8. – 7.9.2002
Vantaan aikuisopiston kesänäyttely, Tikkurilan kirjasto
18.6. – 6.7.2003
Väriin piirretty viiva, Mestariluokan kesänäyttely, Galleria Gjutars, Vantaa
22.9. – 8.10.2003
Anneli Hintikan kanssa SPR-veripalvelu, Helsinki
31.3. – 18.4.2004
Toinen kattaus, Mestariluokan näyttely Galleria Gjutars, Vantaa
10.5. - 29.5.2005
Kukkaklubi, Galleria viileä punainen, Helsinki


Menninkainen Naytoksen_jalkeen On_mahdollista
Menninkäinen Näytöksen jälkeen On mahdollista
Paa_pilvissa Paivansade Shamaani
Pää pilvissä Päivänsäde Shamaani
logo

Juha Söderholm

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulle seuraava näyttely