Kaija Juurikkala
Maalauksia: Yön hellivä hämäryys
8.-27.4.2008

Tämä hetki, Kaija Juurikkala kuva Kaija Juurikkalasta

”Pimeys on jumalallinen tila - kun siihen saa yhteyden, on kaikkialla kotonaan”

Muutin maalle tasan viisi vuotta sitten huhtikuussa. Olen löytänyt sekä luonnosta että itsestäni monia uusia asioita, joista merkittävin on suhteeni pimeyteen. Olen aina aristellut pimeää, tuntenut oloni avuttomaksi, jopa pelokkaaksi. Maallemuutto on kääntänyt kokemuksen päälaelleen. Ensin rakastuin siniseen hetkiin. Ne kestävät jopa puolitoista tuntia, kun yhtään sähkövaloa ei ympäristössä syty. Yllätyin siitä, ettei pimeyttä käytännössä ole koskaan. On vain erilaisia hämärän sävyjä. Ne ovat kauniita ja puhuttelevia. Nykyään en talviaamuisin sytytä lainkaan sähkövaloja, vaan hiippailen hämärässä, sytytän tulen puuhellaan ja kynttilöihin. En halua rikkoa hämärän hellivää voimaa. Ihmisiä hoidetaan kirkasvalolampuilla, mutta kaupungin pimeys on itse asiassa valojen vilkkuvaa levottomuutta. Todellinen pimeys on hoitavaa.

Kun maalaan, tarvitsen tapahtumaan fyysisen yhteyden. Vähintään yhtä paljon kuin sivellintä, käytän käsiäni, sormiani, kynsiäni sekä rättiä, jolla pyyhin, maalaan, pyyhin, maalaan, kunnes aina toisinaan taulu tuntuu saavan sielun eli valmistuvan. Parhaimmillaan myös maalaus on jumalallinen tila, yhteys toiseen todellisuuteen. Se on alitajuista työskentelyä, etsimistä ja löytämistä, kuin sokkona pimeydessä haparoimista. Sillä pimeys on kuin turvallinen syli, jossa ei olekaan mitään pelättävää.


ANSIOLUETTELO

KAIJA JUURIKKALA


OPINNOT

1984 PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJA, Helsingin OKL
1994 TAITEEN KANDIDAATTI, Taideteollinen korkeakoulu
1997 TAITEEN MAISTERI, Taideteollinen korkeakoulu


PALKINNOT JA APURAHAT

2008 Etelä-Savon kulttuurirahasto
2007 Iranin kv-elokuvafestivaali
Etelä-Savon taidetoimikunta
Taiteen keskustoimikunta
Suomen elokuvasäätiö
2006 Tel Avivin kansainvälinen elokuvafestivaali
Etelä-Savon kulttuurirahasto
Taiteen keskustoimikunta
Suomen kulttuurirahasto
Suomen Elokuvasäätiö
2005 Etelä-Savon taidetoimikunta
Unicef, lasten oikeuksien vaikuttaja 2005
Oulun kansainvälinen latenelokuvafestivaali
Kreikan kansainvälinen lastenelokuvafestivaali
2004 Etelä-Savon kulttuurirahasto
2003 Elokuvataiteen valtionpalkinto
Nordisk BarneTV-festival
2001 Matti Pellonpää-palkinto
Valtion elokuvataidetoimikunta, 3-vuotinen taiteilija-apuraha
Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuki
Suomen elokuvasäätiö
2000 Vantaa-palkinto
Suomen elokuvasäätiö
Kordelin-säätiö
Helsingin kaupungin apuraha
Uudenmaan läänin apuraha
Suomen kulttuurirahasto
AVEK
SES
Taiteen keskustoimikunta
1999 Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuki
1998 Valtion elokuvataidetoimikunta, 1-vuotinen taiteilija-apuraha
AVEK
1996 Vantaan kaupungin taiteilija-apuraha
1995 Uudenmaan läänin taiteilija-apuraha
Brestin elokuvajuhlat, Ranska, kunniamaininta
1994 Risto Jarva-palkinto
1993 SES
1992 SES, apuraha
Taiteen keskustoimikunta


TYÖ KUVATAITEILIJANA


Yksityisnäyttelyt:

2008 Galleria viileä punainen, Hki
Galleria Spectra, Kristiinankaupunki
Galleria Vanha savu, Merikarvia
2006 Cafe Maaria
Ravintola Kissakoski
Tonttukeskus Aarstu
2005 Saalastin talo, Suomenniemi
Outinranta, Mäntyharju
2004 Galleria Dix, Hki
GalleriAri, Mikkeli
2003 Galleria Gjutars, Vantaa


Yhteisnäyttelyt:

2007 ARTPORA07, Outokumpu
GalleriAri, Mikkeli
2007 Galleri Kissakoski
Isopappila, Mäntyharju
2006 Isopappila, Mäntyharju
Kirjasto, Mäntyharju
2005 Isopappila, Mäntyharju
2004 GalleriAri, Mikkeli
Isopappila, Mäntyharju
2003 Galleria Gjutars, Vantaa
Isopappila, Mäntyharju
2002 Galleria Gjutars, Vantaa


TYÖ ELOKUVAOHJAAJANA

2007 MALEENA - lasten draamasarja äidin kuolemasta, tuotanto Långfilm
2006 LEMMIKKIMAAILMA - eläinsarja, tuotanto Säihky
2005 VALO - A. Ahola-Valon päiväkirjoihin perustuva elokuva, tuotanto Periferiaproductions
VILLI KATSE - dokumenttielokuva eläintenkouluttaja Tuire Kaimiosta, tuotanto Säihky
RAJAMETSÄN SALAISUUS - lasten draamasarja,tuotanto JarowskijSuomi
2002 LAURA - nuorten draamasarja, tuotanto JarowskijSuomi
RADIO SOODA - nuorten keskustelusarja, tuotanto Mandart Entertainment,
ANTEEKSIANTO - dokumentti nuoren masennuksesta, tuotanto Mandart Entertainment
2001 KYYTIÄ MOOSEKSELLE - varhaisnuorten tulkinta Raamatun käskyistä, tuotanto Illume,
SÄNKY - Liisa-Maija Laaksosen kirjoittama draamasarja, tuotanto Jarowskij Draama Suomi
2000 UNELMA ONNESTA - dokumentti maahanmuuttajanuorista, tuotanto Oppomedia
1999 52 KILOMETRIÄ KUHMOSTA MEHTÄÄN - dokumentti syrjäkylästä, yhteistuotanto TRAFIK Saksa
& KROMA, ZDF, Saksa, ARTE, Ranska
1998 ENKELEITÄ JA PIKKUPIRUJA - draamasarja koulumaailmasta, tuotanto Movia
1997 LEVOTTOMAT JALAT - 10 henkilökuvaa varhaisnuorista, tuotanto Movia
VOLTTI JA VALIO - mainoselokuva 10 min., tuotanto ILLUME Oy, tilaaja Valio ( ohjaus )
1996 KÄHEETÄ - tilanteita varhaisnuorten arjesta tuotanto Movia, es. YLE TV1 (käsik, ohj.) 8*5´
TIIKERI - tilanteita varhaisnuorten arjesta tuotanto Movia, es. YLE TV1 (käsik, ohj.) 8*5´
1995 13. KESÄ - lyhytelokuva tytästä naiseksi tuotanto TTVO, es. YLE TV2 (ohj.) 8´
1993 ROSA WAS HERE - fiktio varhaisnuorista maailmassa ilman aikuisia, tuotanto Filminor Oy
1992 PUNAINEN VAATE - lyhytelokuva äidistä ja tyttärestä, tuotanto Taik/ ETL
1991 KUN TAHTOO - lyhytelokuva pienestä tytöstä ja pelon voittamisesta, tuotanto Taik/ ETL


TYÖ TAIDEPEDAGOGINA

Oulun kaupungin Taikalamppu-metodin kehittäjä 2003
Luentoja ja työpajoja ympäri Suomen 1994-2008 mm. Ateneum, Mikkelin taidemuseo, Turun Taideakatemia, Taideteollinen korkeakoulu, Stadia, Joensuun Amk, Otavan opisto, Stakes, Annantalo/Hki, Lännen
kuvat/Rauma, Itä-Suomen lääninhallitus/Ilomantsi&Nurmes&Mikkeli&Savonlinna, Etelä-Savon
taidetoimikunta/Juva&Joroinen&Sulkava, Suomen kulttuurirahaston EteläSavonmaakuntarahasto/Mäntyharju,
Haminan seurakunta, Hämeen kesäyliopisto, Joutsenon Amk, Perhehoitoliitto, Heinolan lukio, Espoon
kuvataidekoulu, Rovala-opisto, Kristiinankaupungin kulttuuritoimi/Kantakaupungin ala-aste, Savonlinnan normaalikoulu


TYÖ KIRJAILIJANA

AADA ja PIMEYDEN LAPSET - WSOY 2007
Kolumnisti:
2004 Kodin Kuvalehti
2004 Länsi-Savo
2001-2003 Vantaan Sanomat


TYÖ TEATTERIOHJAAJANA

Runoteatteri MUISTAMISEN HETKI, Bo Carpelanin runoja, esitys Teatteri Kehä III ,Teatteri Jurkka 2000
Varjoteatteria Vantaan peruskouluissa 1996-1998
Tikkurilan teatteri, kolme esitystä 1987-1989


KUUNNELMIA

POLJE BEIBI POLJE - kuunnelma naisista moottoripyärämatkalla tuotanto YLE 1995
PEPPI PITKÄTOSSU, kuunnelmasarja klassikosta tuotanto YLE/ Radioteatteri1995
SALAINEN PUUTARHA - kuunnelmasarja klassikosta tuotanto YLE / Radioteatteri 1994


LUOKANOPETTAJA

1984-1986 Yhtenäiskoulu
1980 Mikkolan ala-aste


Hellaa_ja_hiljaista_valoa Kylmyys_laskeutuu Lupaus
Hellää ja
hiljaista valoa
Kylmyys laskeutuu Lupaus
Tama_hetki Uneen_aika_vaipuu Unessa_mina_lensin
Tämä hetki Uneen aika vaipuu Unessa minä lensin
Vahassa_valossa_sielu_lepaa Yo_ja_usva Yomaisema
Vähässä valossa
sielu lepää
Yö ja usva Yömaisema
logo

Kaija Juurikkala

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely