Anne Kauppila
Päivi Lappalainen
VÄLITÄTKÖ
Grafiikkaa ja veistoksia
10.8.-29.8.2010
|
 |
 |
 |
 |
|
|
VÄLITÄTKÖ
Elämän herkkyys on lasia, vesipisaroita,
poutapilviä, aamukastetta, tuulen kuisketta, sirpaleita,
lumihiutaleita… Jokainen meistä on samanlainen – ihme. Yhtä
vahva herkkyyksineen, yhtä heikko haavoittuvaisuuksineen,
rikkimenevä, ainutkertainen. Ja meitä kaikkia
yhdistää yksi asia- me olemme täällä nyt, ja
kun tuuli käy ylitsemme, meitä ei enää ole. Sen
tähden on juuri tänään tärkeää
välittää ihmisistä, lähellä ja kauempana
olevista. Sanoa toiselle välittävänsä, osoittaa se
sanoin ja teoin, hellyyden osoituksin.
Kysymme; välitätkö. Voisimme myös
kysyä, mitä välität ja välitätkö
todella. Tässä ja nyt ei yksikään läheinen
ajatus, lämmin kosketus, lempeä tuulen henkäys ole
liikaa. Meillä on nyt se hetki, jolloin saamme olla toistemme
lomassa. Juuri nyt, sillä äkkiä ja yllättäen
voikin olla myöhäistä.
Näyttelymme kertoo elämän
herkkyydestä, jota emme kokisi ilman tunteita. Lapsena
näimme, koimme ja tunsimme syvemmin, mutta se kaikki on
meissä nytkin, kun vain kaivamme tunteemme esiin ja uskallamme
näyttää ja kokea ne. Niille tulee antaa tilaa ja
mitä selvemmin ymmärrämme itseämme, sitä
kirkkaammin näemme kaiken muun ympärillämme. Sen, miten
kuulumme kaikkeen ja olemme yhtä ympäröivän
maailman kanssa. Olemme yhtä kaikki, ja kaikki tarvitsee tilansa
kasvaakseen ja kukoistaakseen, niin myös ymmärrys,
viattomuus, rakkaus ja anteeksianto. Tavallaan itsestään
selviä asioita, mutta kuinka vaikeaa se voi joskus olla.
Uskallammeko tuoda tunteemme esiin,
näyttää ne, välittää ja todella
välittää? Toinen toistemme keskellä ravistamme
sisimpäämme, ja kysymme, välitäthän.
|
|
|
ANSIOLUETTELO
Kuvataiteilija
ANNE KAUPPILA
s. Helsinki 1957
Taideopinnot
|
2008 - 09
|
Adulta - Taidemetalli ja audiovisuaalinen
viestintä
|
2008 kevät |
Pietarin I. E. Repinin Instituutti (Kotka) - Klassinen
piirustus ja maalaus |
2006 syksy |
Pietarin I. E. Repinin Instituutti (Kotka) - Klassinen
piirustus ja maalaus |
2007 - 08 |
Sibeliusakatemia - Taiteet eheän kasvun tukena
-kurssi |
2004 - 05 |
Taideteollinen korkeakoulu - Taidekasvatus (Avoin linja) |
2001 - 04 |
Pekka Halosen Akatemia - Kuva- ja mediataiteen
perustutkinto |
2000 - 01 |
Stadia Helsingin ammattikorkeakoulu - Kuva, liike ja
Musiikki |
1998 - 99 |
Sibeliusakatemia - Taidekasvatuksen työpajat |
1989 - 92 |
Taideteollisen korkeakoulun avoin linja - Piirustus ja
maalaus |
Jäsenyys
|
|
Vantaan Taiteilijaseura |
Apurahat ja Stipendit
|
2007 |
Vantaan Kaupunki |
2005 |
Vantaan Kaupunki |
2002 |
Vantaan Kaupunki Stipendi/taidemaalausprojekti |
Yksityis/yhteisnäyttelyt
|
2010
|
Galleria viileä punainen,
VÄLITÄTKÖ
|
2010
|
Galleria Ant, VALTAA VAI RAKKAUTTA
|
2008 |
Helsinki, Galleria
viileä punainen,
PÄÄOMA |
2008 |
Helsinki, Galleria Ulaani |
2006 |
Vantaa, Galleria Gjutars, HETKEN LAPSI |
2005 |
Vantaa, Tiedekeskus Heureka |
2005 - 06 |
Vantaa Kanelia |
2004 |
Kiertävä näyttely HUS:n sairaaloissa,
EHEYTYMINEN |
Ryhmänäyttelyt
|
2010
|
Vantaa, Peijaksen Sairaala
|
2010
|
Elimäki, Koskiston taidekeskus
|
2010
|
Helsinki , Galleria Ferin /naisten pankki
|
2010
|
Helsinki, Galleria Ferin
|
2010
|
Vantaa Tiedekeskus Heurenka,
veistospuisto
|
2009
|
Helsinki, Galleria viileä punainen
|
2009
|
Vantaa, Vantaan Taidemuseo, Ei koskaan
eläkkeelle
|
2009
|
Helsinki, Sanomatalo
|
2008
|
Helsinki, Vanha Satama, Taidemessut
|
2008 |
Kotka, Kyminlinna, kesänäyttely |
2004 - 10 |
Vantaa, Galleria Gjutars, kesä- ja
joulunäyttelyt |
2007 |
Vantaa, Galleria Gjutars, Kuukauden taiteilija |
2006 |
Kotka, Kyminlinna, joulunäyttely |
2005 |
Vantaa, Vantaan Taidemuseo, SILMÄT AUKI |
2005 |
Ruotsi, Fengerfors kosthall, Relation - Vibration |
2005 |
Helsinki, Kulttuuriasiainkeskus Stoa |
2005 |
Kerava, Keravan Kartano |
2005 |
Vantaa, Vantaan Taiteilijaseuran
Myynti-/lainausnäyttely Aasian katastrofiuhrien hyväksi |
2004 |
Helsinki, Kaapelitehdas, Pekka Halosen Akatemian
lopputyönäyttely |
2003 |
Tuusula, Tuusulan Taiteiden Yö |
2002 |
Tuusula, Sibeliusakatemian konserttitila |
Teoksia kokoelmissa
|
2010 |
SKJL:n taidekokoelmat, SKJL/Aspan 140
vuotisnäyttelyt |
Opetustoiminta
|
|
Vantaan kaupunki, Taidepajan ohjaaja |
|
Nurmijärven kunta, Taidekerhon ohjaaja |
Taiteellista toimintaa
|
2010 |
Poissaolokirja, Päivähoitohenkilökunnan
työnohjaus ja suunnitelukirja |
2001-2010 |
Päivähoitohenkilökunnan
työnohjauskalenterin suunnittelu ja kannen kuvitus Printelin
toteutettavaksi |
|
|
CV
Päivi Kristiina Lappalainen
Pohjolankatu 15 as 1, 00610 Helsinki
0440 326 316
|
Koulutus
|
2008–2009 |
Taidemetalli ja audiovisuaalinen viestintä, Adulta
Oy Järvenpää |
2006 |
Yrittäjän ammattitutkinto I, Adulta Oy
Helsinki |
2001–2005 |
Artenomi, Hämeen ammattikorkeakoulu, muotoilun
koulutusohjelma,
pääaine keramiikka |
1985-86 |
Yleisradion ammattiopisto, kuvatekninen linja |
1982 |
YO, Helsingin suomalainen yhteiskoulu |
Työkokemus
|
2009 |
Keramiikkapajan ohjaaja, Kumppanuustalo Horisontti |
2006-08 |
Keramiikkapajan ohjaaja, Uusix-verstaat, Helsingin
kaupungin sosiaalivirasto |
2006 |
Serigrafiaa keramiikalle –kurssin opetus, Yleisradion
keramiikkakerho |
2006 |
Serigrafiaa keramiikalle –kurssin opetus, Yleisradion
keramiikkakerho |
2005 |
Moniosaisen kipsimuotin valmistus valusavea varten,
opetus Ylen keramiikkakerho |
2004 |
Yksiosaisen kipsimuotin valmistus valusavea varten,
opetus Ylen keramiikkakerho |
1987-2001 |
Videoleikkaaja TV-1:ssä, Oy Yleisradio Ab |
Opintoihin liittyvät työharjoittelut
|
syksy 2004 |
Taiteen tohtori, kuvataiteilija Maarit
Mäkelän assistentti |
kevät 2003 |
Keramiikkapaja Erkki Stenius |
Kurssit
|
2010 |
Lasin sulatuskurssi, Tiffans ry |
2008 |
Lasin yhteensulatus, Septaria |
2007 |
Tiffany- ja lyijylasikurssi 2, Helsingin kaupungin
työväenopisto |
2006 |
Tiffany- ja lyijylasikurssi 1, Helsingin kaupungin
työväenopisto |
2000 |
Pyöröhiontakurssi, Suomen
jalokiviharrastajain yhdistys ry |
1995 |
Dreijauskurssi, Kankaanpään opisto |
1995 |
Kokeilevan keramiikan veistoskurssi,
Kankaanpään opisto |
Näyttelyt
|
2010 |
Välitän, Galleria viileä punainen,
Helsinki |
2009 |
Valos, Taidemetalli ja audiovisuaalinen viestintä,
Adulta, Sanomatalo, Helsinki |
2007 |
Hiljaisia hetkiä,
yksityisnäyttely,Keramiikkatauluja ja –veistoksia, Galleria
Porras, Käpylä |
2005 |
Irti revityt – unikuvia Karjalasta, valokuvia
paperisavella, Karjalatalo, Käpylä |
2002 |
Palapeli, käyttökeramiikan
myyntinäyttely, Hamk, Wetterhoff, Hämeenlinna |
1996 |
Valaisinnäyttely, Yleisradion keramiikkakerho, 2
keraamista lattiavalaisinta |
1995 |
Valo-tila –näyttely, Yleisradion taidekerho, 2
valo-tilateosta |
|