Raija Tuuri
Inhimillisiä tiloja
16.11.-5.12.2010

Primavera, Raija Tuuri kuva Raija Tuurista

Aloin maalata tätä näyttelyä työskennellessäni viime vuoden syyskuun Firenzen Grassinassa. Kaiken sen kulttuurin ja taiteen ylenpalttisuuden ympäröimänä alkoikin matka itseeni ja omiin muistoihini. Elämän varrella olen toki onneksi kokenut ja nähnyt paljon iloa, mutta myös hyvin kipeitä asioita. On joutunut ottamaan kantaa, tuntemaan myötätuntoa ja sääliä, näkemään ja ummistamaan silmänsä.

On pitänyt kohdata myös omat ennakkoluulot. Ilman tunteita ei mikään ole mennyt ja siksi oli lopulta valtava varasto, josta poimia ja pukea valekaapuihin.

Rakastan arvoituksia ja tarinoita ja olen kuvitellut maalatessani pitkiä kertomuksia kuvien ihmisille ja ihmisten tekemille jäljille ympärillämme. Tämä retki on ollut hurjan hieno itselleni ja siksi toivonkin, että nämä työt antaisivat myös katsojalle mahdollisuuden kohdata ahdistaviakin asioita, kehittää omia tarinoita ja tehdä matkoja omiin muistoihin.

Koska tämä näyttely oli tällaisena tavallaan ”pakko” tehdä, on sen edessä tavallistakin nöyrempi. Hyväksymmekö kaiken inhimillisenä vai missä menee epäinhimillisen raja?


Ansioluettelo

Raija Tuuri
Puh. 040-823 5887

Internet www.espooart.fi


Koulutus:


Vapaa taidekoulu, värin hahmotus ja Goethen värioppi, 2000 – 02

Päivölän kansanopisto, kursseja 2000 - 08

Aikuisopisto, tehokurssi 2010

Helsingin Taiteilijaseura, materiaalioppia

Lyhyt kursseja mm Espoo Art ja Haagan Taideseura

Sipoon kansalaisopisto, materiaalioppia ja maalausta


Jäsenyydet ja luottamustoimet:


vuodesta 94 Espoo Art; hallituksenjäsen ja sihteeri 1998 – 2000

vuodesta 97 Haagan Taideseura; hallituksenjäsen ja puheenjohtaja 2001 – 04, hallituksenjäsen 2009 -.

vuodesta 05 Arte vida arte- taiteilijaryhmän jäsen


Yksityisnäyttelyitä:


2010 Galleria viileä punainen Helsinki

2009 Ava Galleria Helsinki

2009 TS-Salonki Helsinki

2007 Ava-Galleria Helsinki

2006 ja 04 Vallilan terveysasema Helsinki

2005 Perinneaitta Perniö

2005 ja 03 Sipoon Osuuspankki Sipoo

2003 KotiGalleria Toijala

2001 – 2009 Studio Flora, Jatkuvasti Helsinki

2000, 99 ja 97 Medix Lääkäriasema Kauniainen

2000 Galleria G Kauniainen

1998 Kuntarahoitus Helsinki

1998 SPR Veripalvelu Helsinki

1995 Galleria Pikasso Helsinki


Ryhmänäyttelyitä:


2009 Galleria do Palacio Porto, Portugali

2008 Valon voima, Kanneltalo Helsinki

2008 Kulttuuritalo Felsöörs, Unkari

2008 Billnäsin ruukin Puutarharavintola Billnäs

2007 Galleria 9 colonne /spe/il resto del carlino Bologna, Italia

2007 Poleeni Pieksämäki

2007 Galleria Spazio Frisi Milano, Italia

2006 Ava Galleria, Rion kävijät Helsinki

2006 Centro Cultural Juristico Federal Rio de Janeiro, Brasilia

2006 Varkauden taidemuseo, Kimara Varkaus

2005 Ava Galleria, Mun Helsinki Helsinki

2005 Centro Cultural Candido Mendes Rio de Janeiro, Brasilia

2004 Utön majakka Utö

1998 Albergan kartano Espoo


Yhteisnäyttelyitä:


2010 - 1997 Haagan Taideseuran vuosinäyttelyt, PHYK Helsinki

2009 Olemisen salaisuus, Kaapelitehdas Puristamo Helsinki

2008 Värin ääni, Kaapelitehdas Puristamo Helsinki

2007 Art Africa, Kaapelitehdas Puristamo Helsinki

2006 Sanomatalo Helsinki

2006, 01, 99 ja 96 Espoon Kulttuurikeskus Espoo

2004 Kaapelitehdas Valssaamo Helsinki

2004 – 97 Kanneltalo Helsinki

2003 Kaapelitehdas Valssaamo, Kohtaamisia Helsinki

2002 Kaapelitehdas Puristamo, Puristettua väriä Helsinki

2001 Uudenmaan kuvataidejärjestö, Kässän talo Lohja

1998 Uudenmaan kuvataidejärjestö, Galleria Allinna Riihimäki

1998 Espressivo, Monitaidekeskus Espoo

Tulossa: 2011 TS-Salonki, Helsinki; Taidemessut Louvre, Gallerie du Carrousel, Pariisi; 2012 yksityisnäyttely Ava Galleria, Helsinki.

Työskentely- ja maalausmatkoja ulkomaille: useita Kreikkaan, Unkariin ja Italiaan mm Grassinan residenssiin ja yksittäisiä Provenceen, Sardiniaan, Eestiin ja Brasiliaan.



Eroa_en_ole_edes_ajatellut Primavera Pyhitetty
Eroa en ole
edes ajatellut
Primavera Pyhitetty
Rukous Uskallanko_viela_ylittaa Viattomuus
Rukous Uskallanko vielä ylittää Viattomuus
logo

Raija Tuuri

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely