Marja Tanninen
ELÄMÄNLANKA
15.3.-3.4.2011

Elämänlanka koiranputkella, Marja Tanninen kuva Marja Tannisesta

ELÄMÄNLANKA

Ensimmäisen oman näyttelyni pidin kolmetoista vuotta sitten 50-vuotis syntymäpäivänäni. Sain lapseni Katrin ja Mikan innostuttua osallistumaan omilla töillään mukaan. Näyttely oli menestys. Siitä rohkaistuna pidin seuraavana vuonna vielä toisen oman näyttelyn. Sekin oli positiivinen kokemus. Pari vuotta sitten, kun olin jäämässä eläkkeelle sihteerin virasta puolustusvoimista, ihmisten kysellessä, mihin aion käyttää tulevan vapaa-aikani, uhosin pitäväni näyttelyn. Ja nyt lupaukseni toteutuu.

Ensimmäinen työ, jonka maalasin tätä näyttelyä varten, oli kuva elämänlangasta kiviaidalla. Oikeastaan se oli puutarhakasvina käytetty aitoelämänlanka sinisine ja punaisine kukintoineen. Siitä piintyi päähäni ajatus, josta en päässyt eroon: miksei koko näyttelyn nimenä voisi olla ”elämänlanka”. Elämänlanka sitkeänä, villinä, kiusallisena rikkaruohona tai istutettuna koristekasvina, aitoelämänlankana. Sellaista taide ja maalaaminen ja piirtäminen elämässäni ovat olleet. Joskus se on ollut konkreettisesti leivän hankkimista, mutta aina intohimoisesti kukkivaa, sitkeästi elävää, sisäisen tarpeen pakottamaa, jota ei pysty kitkemään pois. Onko se kiusallinen rikkaruoto vai aitoelämänlanka koristekasvi, sen päättävät katsojat, mutta itselleni maalaaminen on vahva lanka elämään.

Paras kiitos, mitä aikaisemmista näyttelyistäni olen saanut, on katsojien huokaus: ”Kun täältä lähtee, jää niin hyvä ja rauhallinen olo. Tulenpa vielä huomenna uudelleen.”


Curriculum Vitae

Nimi: Tanninen Marja
Syntynyt: 1948 Helsingissä
Osoite: Jukolantie 31
00730 Helsinki
Puhelin: 050 55 55 058
Sähköpostiosoite:
Taiteellinen koulutus: itseopiskellut
Yhteisnäyttelyt: Puolustusvoimain henkilöstöliiton harrastusnäyttely 1993 ja 1997

Galleria Novo 1996 ja 1997

Helsingin taiteilijaseura, Kanneltalo 1998

Helsingin taiteilijaseura, Mäntymäen mökki 1998
Yksityisnäyttelyt: Galleria Novo 1998

Helsingin Taiteilijaseura, Mäntymäen mökki 1999

Galleria viileä punainen 2011
Jäsenyys taideyhdistyksissä: Helsingin Taideyhdistys ry
Lisätietoja: Toiminut puolustusvoimissa 30 vuotta,
viimeksi sihteerin virassa ja siitä ajasta n. 10 vuotta piirtäjänä,
joko sijaisena tai oman toimen ohella.



Elamanlanka_koiranputkella Kiinanruusu Kivikko
Elämänlanka
koiranputkella
Kiinanruusu Kivikko
Kukkiva_puu Polku Portti
Kukkiva puu Polku Portti
logo

Marja Tanninen

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely