|
|
Me Eevat löysimme teeman yhteisnäyttelyymme kun mietimme oman arkemme viemistä lähelle kukkien ja hedelmien värimaailmaa. Minä, Eeva Rousku, teen sen öljyvärimaalauksilla ja pastelliquasseilla ja minä, Eeva Lumivuori, maalaan aiheeni akryyli- ja sekatekniikalla. Pohtiessamme teemaamme, arjen paratiisia, huomasimme elämässä tarpeellisten pysähtymisten antavat tilaa ja mahdollisuuden löytää ympäröivästä luomakunnasta pieniä ja suurempiakin ihmetyksen aiheita. Mitä me Eevat löysimme arjen paratiisikuvitelmistamme ja miten me ne näimme, selviää näistä esillä olevista teoksista. Aiheet kumpuavat alkuperäisistä, luonnon omista ehtymättömistä lähteistä. Löytöjämme pyrimme kuin säilöen tekemään kuviksi elämän toisinaan harmaita ja ikäviäkin päiviä varten. Uskomme töistämme virtaavan iloa, toivoa ja muistoja. Jotkut maalauksista kertovat menneistä muistikuvista muistojen sävyisinä. Niistä voi löytää erilaisia tunnetiloja, kaipuuta, haikeutta, lohtuakin. Kuvien kukat tai hedelmät eivät katoa, eivät menetä merkitystään. Luonnossa nämä kasvit ja hedelmät kuo- levat hetken kukoistettuaan. Annettuaan meille iloa ja virkistystä ne luovuttavat tilaa uusille lajitovereilleen. Luonto tuhlailee itseään. Suuri halumme on, ettei mikään estäisi sitä jatkamasta ylenpalttisuuttaan. Kukat kuin lempeät hymyt, tai kuin huutomerkit kertovat olemassaolollaan meille tärkeää viestiään; jos pidät meis- tä huolta nyt, saat nauttia meistä myös tulevaisuudessa. Oma vastuumme ihmisinä on luonnon vaalimisessa ja jatkuvuuden ylläpitämisessä. Rakastakaamme luonnon terveyttä, niin se rakastaa meitä takaisin kaikella kauneudellaan, ilontuottamisellaan ja ravitsevuudellaan. Pyydämme sinua, katsoja, astumaan maalaustemme maailmoihin kuva kerrallaan. On mahdollista saada yhtei- nen kokemus; päästä lähelle kukkien tai hedelmien värimaailmaa tässä esillä olevassa arjen paratiisissa. |
|
![]() |
![]() |
![]() |
Appelsiini Eeva Rousku |
Kirpeät sitruunat Eeva Rousku |
Lootus Eeva Lumivuori |
![]() |
![]() |
![]() |
Perhosen siipi Eeva Lumivuori |
Pioni nupussa Eeva Lumivuori |
Ruusut Eeva Rousku |
|