Mika Törönen
AKVARELLEJA
17.-22.4.2012

Räntäsadetta, Mika Törönen kuva Mika Törösestä

1800-luvun Pariisissa impressionismi puhkesi kukkaansa. Mika Törösen kaupunkikuvat viestivät samankaltaisesta tarttumisesta hetkeen, värin ja vaihtelevien tilanteiden impressiosta, jossa ihminen on samalla kuvauksen keskipiste, fokus. Jean Tardieun mukaan impressionismi ihannoi näkyvää todellisuutta sellaisenaan. Niin on Törösenkin teoksissa, joista muodostuu lähestulkoon romanttinen, mutta samalla dokumentaarinen Helsinki-kuvaus, jossa aiheet on haettu paikan päältä kiertelemällä ja havainnoimalla olosuhteita ja ihmisen toimintaa. Voitaisiin puhua ”elämästä Helsingissä” tai ”rakkaudesta kaupunkiin”.

Mika Törösellä on hallussaan virtuoosimaisen hyvin toteutettu akvarellitekniikka, johon hän ei tarvitse edes luonnostelua, vaan maalaa vaikutelmansa suoraan paperille. Aihe ja sen kuvaustapa tuovat elävästi mieleen impressionisteista Edgar Degasin hetkeen tarttuvia teoksia kuten Muusikkoja oopperan orkesterisyvennyksessä tai Folies-Bergèrn baari. Degasin kuvat ovat kuin muistiin merkintöjä ihmisestä omassa kaupunkiympäristössään silloin, kun hän ei edes huomaa, että häntä kuvataan tai silloin, kun hän ottaa vain joksikin riittäväksi sekunniksi katsekontaktin kuvaajaansa. Edouard Manetilla saattoi Törösen lailla olla aiheenaan kuka tahansa missä tahansa kuten Oluentarjoilijatar.

Väri Törösen akvarelleissa ei ole haalea, vaan syvä. Jo 1800-luvun impressionistit käyttivät hyväkseen vastakeksittyjä valon ja värin lakeja. Maisema muuttuu valaistukseltaan eri ilmoilla ja vuorokauden hetkien mukaan aivan kuin ihmisten askareet kaupungissa. Kuvauksia on otettu sieltä, missä ihmisiä liikkuu, keskeltä heidän arkipäiväänsä niin yöllä kuin päivälläkin. Kohteeksi nousevat niin aamu ja auringon nousu kaupungin kattojen yllä yhtälailla kuin matkalaiset julkisissa kulkuneuvoissa.

Aihepiiri tuo Törösen teokset nykytaiteen piiriin ja moderniksi kuvaustavaksi. Olisi riittämätöntä tulkita niitä pelkästään impressionismin kautta. Kaupunkia ja ihmisiä dokumentoivassa ilmiössä näkyy taiteilijan nykyaikainen kädenjälki ja nykyaikaan liittyvät aihelmat.
teksti: SAMI AIKIO, FM


CV

Mika Törönen
Syntynyt 28.11.1968
Työhuone: Vallila, Helsinki / Sammatti, Lohja
Puhelin: +358 (0)50 559 8409
E-mail:
Kotisivu: www.mikatoronen.com


Koulutus:

Julian Ashton Art School, Sydney, Australia, 1999


Jäsenyydet:

Taidemaalariliiton varsinainen jäsen
Helsingin taiteilijaseura
Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura
Turun taiteilijaseura 2001-2011, hallituksen jäsen 2001-2003
Nordiska akvarellsällskapet
Suomen akvarellitaiteen yhdistys, hallituksen ja näyttelytoimikunnan jäsen 2002-2005
Tapaus ry, hallituksen jäsen 2008-2009


Opetustyö:

Ateljee MT
Helsingin aikuisopisto, akvarellikurssit 2006-2009, viikonloppukursseja
Wellamo-opisto, muotokuvakurssi, 2010
Matkatoimisto lomalinjan akvarellikurssit, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Kroatiassa, Virossa ja Venäjällä
Galleria viileän punaisen akvarellikurssi, Helsinki, 08-11
Nokian taidekerho, Espoo, 2007-2008
Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen kesäkurssit, Emil Cedercreuzin museo, Harjavalta, 2003-2005, 2009
Keikkula, Turku, 2004-2008
Raision työväenopisto, Rusko, 2002
Lasten maalauskerho, Rymättylä, 1997


Taidekilpailut:

Teos ”Vallilaa” valittu CFM International:n (General Electric) vuosikalenteriin (2011)
Kemiran akvarellipalkinto, viiden finalistin joukossa, 2003
“Minun Helsinkini” akvarellinäyttely, Sanomatalo, Helsinki, 2002 yleisöäänestyksen 3. ja 4. sija, 2006 yleisöäänestyksen 1. sija
South Maroubra art show, Sydney, Australia, 1999, näyttelyn 2. palkinto ja yleisöäänestyksen 1. sija


Teoksia kokoelmissa:

Pohjoismainen akvarellitaiteen museo, Ruotsi
Helsingin kaupungin taidemuseo
Halosten museosäätiö/ Lapinlahden taidemuseo
Emil Cedercreuzin museo
Helsingin yliopiston muotokuvakokoelma
Turun kaupunki
OKO
Liiketalousopisto Helsinki-Malmi
Ravintolakoulu Perho
Turun seudun vammaisten asuntotuki ry
Osuuskauppa OSLA
Kuntarahoitus Oy
Naantalin kylpylä
Oy Rettig Ab
Oy Brynolf Grönmark Ab
Paulig
Vihdin vesi ja voima Oy
Sponda
SRV Viitoset
Lähivakuutus Oy
VR
Rakennusinsinöörien liitto
Suomen lakimiesliitto
HYY-yhtymä/ Helsingin ylioppilaskunta
Sairaala Mehiläinen
Sekä yksityiskokoelmissa Australiassa, Intiassa, Israelissa, Kanadassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa


Julkiset muotokuvat:

Heinolan kaupunki, Kaupunginhallituksen pj. Reijo Pantsari, Valtuuston pj. Hannele Rämö (valmistuu 2012)
Suomen lakimiesliitto, professori Heikki Halila
HYY-yhtymä, toimitusjohtaja Linnea Meder
Osuuskauppa OSLA, toimitusjohtaja Pekka Kangasmäki
Helsingin kaupunki, apulaiskaupunginjohtaja Timo Honkala
Liiketalousopisto Helsinki-Malmi, rehtorit Harald Erävuori, Arto Koivisto ja Jorma Työppönen,' hallituksen puheenjohtajat Jouko T. Jaakkola ja Tauno Jalonen
Ravintolakoulu Perho, opetusneuvos Pentti Laakkonen
Turun seudun vammaisten asuntotuki ry, puheenjohtaja Väinö Salminen
Turun ammatti-instituutti, rehtori Osmo Majasuo
Oy Brynolf Grönmark Ab, toimitusjohtaja Karl Erik Grandell
Helsingin yliopisto, professori Juhani Virta


Yksityisnäyttelyt:

Galleria Contempo, HKI, 2012
Galleria Maria, Helsinki, 2011
Saksalais-Suomalainen kauppahuone, Helsinki, 2010
Vaasa, 2010
Galleria Honey Moon, Puumala, 2009
Ateljee MT, avajaisnäyttely, 2009
Galleria Raami, Helsinki, 2008-09
Galleria Leonardo, Tampere, 2007
Galleria Nefret, Turku, 2007
Galleria Ari, Mikkeli, 2005
Galerie Oljemark, Helsinki, 2002, -03, -05 ja -06
Haikon kartano, Porvoo, 2002
Art Diana, Helsinki, 2001
Atelje Kämpe, Turku, 1996, -97, -98 ja 2000
Ravintola Holvari, Helsinki, 1997
Rymättylä, 1997
Tampere, 1996
Galleria Galilei, 1994


Yhteisnäyttelyt:

Second Invitational Exhibion of Contemporary Watermedia Masters, Nanjing, China, 2010
International Watercolor Biennale Belgrade 2010
Galerie Tersaeus, Tukholma, 2010
Galleria Oljemark, “Akvarellistit”, 2010
“Nordisk Akvarell”, Kungspacka Konsthall, Sweden, 20.2.-28.3.2009
Galerie Oljemark, “Mika Törönen ja arkiston aarteet”, 2010
International Watercolour festival, Bellagio, Italy, 2009
Galleria Ari, yhteisnäyttely Kirsimaria Törönen-Ripatin kanssa, Mikkeli, Maaliskuu 2009
Galleria Maria, “The Streets of Helsinki” 2009
Emil Halosen museo, Lapinlahti, 2007
“I love Helsinki”, Helsingin taiteilijaseuran kesänäyttely, Galleria Rantakasarmi, 2007
Galleria Olemarkin kesänäyttely, Jokelan kartano, 2006, 2007
Galleria Dix, Helsinki, 2007
Galleria Raami, Helsinki, 2006
Lapinlahden taidemuseo, Lapinlahti, 2005
Varkauden taidemuseo, Varkaus, 2005
“Minun Helsinkini” Sanomatalo, Helsinki, 2002, 2006
Galleria Nefret, Turku, 2005
Galleria K, Huittinen, 2004
“Päiväkirja”, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, Seinäjoki, 2004 ja Savonlinnan maakuntamuseo, Savonlinna, 2004
Taidekeskus Retretti, Punkaharju, 2004
Peippolan taidekesä, 2004, -05, -06, -07 ja -08
Moision kartano, Elimäki, 2004
Myllyrannan taidekeskus, Mänttä, 2003, 2004
UNITED GROUP, Galleria Broms, Liperi, 2002
Galleria Galilei, Turku/ Tampere, 1994, 2001 ja 2002
Galleria Gaala, Turku, 2001
Valtakunnallinen akvarellitaiteen näyttely, Mikola-Museo, Vaasa, 2001
Julian Ashton Art School, Students and teatchers exhibition, Sydney, Australia, 1999
Wawerley art prize exhibition, Sydney, Australia, 1999
South Maroubra art show, Bondi/Sydney, Australia, 1999
Gallery Link International, Sydney, Australia, 1999
Linnunlaulun Sininen Huvila, Helsinki, 1997, 1998, 2000 ja 2002
Kuntarahoitus Oy, Helsinki, Taiteiden yö 1997
Galerie Arthur, Dragsfjärd, 1997



Rantasadetta Talven_valoa Valonsateita
Räntäsadetta
(Töölö)
Talven valoa Valonsäteitä
logo

Mika Törönen

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely