Sari Viertiö
SISÄKUVIA
4.-23.9.2012

Giotton ovi, Sari Viertiö kuva Sari Viertiöstä

Edellisen näyttelyni maalaukset oli tehty kaupunkitiloissa, monissa erilaisissa paikoissa, värikkäissä ympäristöissä pastellivärein. Nyt olen tutkinut öljymaalauksissa muutaman huoneen tilasarjaa. Sinänsä staattinen ja muuttumaton tila elää ikkunoista tulevan luonnonvalon heijastaessa siihen vuodenaikojen ja päivän hetkien kulun mukaan vaihtelevia tunnelmia.

Sisätilan kokeminen luonnonvalossa tai luonnonvalon kokeminen sisätilassa alkaa olla tasaisia ja ihmisen hallinnassa olevia olosuhteita tavoittelevassa elämäntavassamme yllättävänkin harvinaista. Voitaneen kuitenkin olettaa että luonnonvalon arvot löydetään nekin uudelleen, muun luonnonmukaisuuden vanavedessä. Maalaukset esitetään myös katsottaviksi luonnonvalossa.

19.8.2012 Sari Viertiö


CV

Sari Viertiö
s. 1961
Koulutus
Arkkitehti 1988 TKK
Taideopintoja 1974 -
Kansalaisopistossa, vapaassa taidekoulussa ja erilaisilla kursseilla (opettajina mm. Tuula Tiitinen, Seppo Väänänen, Juha Sääski, Kari Jylhä, Heidi Göransson, Matti Uusikylä, Tiina Malinen, Marjatta Hanhijoki, Nagashila)

Helsingin Yliopiston piirustuslaitos 1985-87, 1990-93, 2006-07 (opettaja Pertti Summa)

Taidehistoriaa ja filosofiaa Helsingin Yliopistossa 1985-
Työelämä 1988 -
Vuodesta 1988 – arkkitehdin, restauroijan ja tutkijan työtä Museovirastossa, Akatemian tutkimusprojektissa, arkkitehtikonsulttina sekä Vantaan ja Helsingin kaupungin virkamiehenä.
Yksityisnäyttely
Galleria viileä punainen, Pastellimaalauksia 2007
Yhteisnäyttelyitä
Nuorison taidetapahtuman valtakunnallinen näyttely 1979

EKT- Galleria Nuoret Espoolaiset kuvantekijät lokakuu 1985

Mosa- herää ympäristötaideteos toukokuu 2000

Galleria Ferinin, Entrances -näyttely 7. - 26.9.2010
Teoksia
Leppävirran kunta

Helsingin kaupunginmuseo



Giotton_ovi Hetki Lahtiessa
Giotton ovi Hetki Lähtiessä
Lansituuli Talven_valoa Tilaisuus
Länsituuli Talven valoa Tilaisuus
logo

Sari Viertiö

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely