Perhoselta

Yhtenä iltapäivänä keksimme lähteä retkelle isolle kivelle, siirtolohkareelle, joka näkyy mökkimme pihalta, kun oikein tarkkaan katsoo yli pellon vastapäisen metsän rinteeseen. Napsin matkan varrella kuvia maasta ja ilmasta, kukista ja pilvistä. Söin tienvarren metsämansikat. Tuo oli makea ja tuo vähän kirpeä, vertailin.

Saavuimme pellon toiselle puolelle ja huomasin kauniin oranssin perhosen maassa. Laitoin hitaasti etusormeni sen eteen ja sanoin sille mielessäni: Tule! Ja ihme tapahtui; perhonen otti pari askelta ja kiipesi sormelleni. Nousin varovasti ylös kyykystä ja uusi ystäväni pysyi edelleen mukanani. Puhuin sille koko ajan mielessäni sanoen: Älä lennä pois, kulje kanssani vielä. Etenimme pellon reunaa, kaivoin vasemmalla kädellä kameran taskustani ja videoin perhosta. Käänsin kameran pellon yli ja sanoin sille: Katso maailmaa!

Maasto oli epätasaista ja pelkäsin, että perhonen lentää pois kuoppaisen kyydin vuoksi. Mutta se istui kuin liimattuna sormellani monta kymmentä metriä, kunnes kumarruin ja ojensin sormeni alas ja sanoin: Mene vain! Ja niin se lennähti pellolle ja minä jatkoin kulkuani kevein mielin, lennellen kuin vanhassa lastenlorussa: Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen...

Video, jonka kuvasin, saa ensi-iltansa näyttelyn avajaisissa ja näyttelyn maalaukset ovat syntyneet tarinan perhosen maisemien innoittamina. Mukana on lisäksi kaksi vuorimaisemaa Etnasta, jonka rinteillä näin myös perhosen.

CV

OPINNOT

NÄYTTELYT