Siveltimen Kosketus

Kaija Juurikkala ja Vapaa pudotus
Anja Kinnunen, Maria Konttinen, Pirkko Liimatainen,
Maire Makkonen, Irmeli Patama, Anu Pentti
4.-23.11.2014

Enkelin työ II, Kaija Juurikkala kuva Kaija Juurikkalasta

SIVELTIMEN KOSKETUS – Galleria viileä punainen 4.-23.11.2014

Elokuvaohjaaja, kirjailija, kuvataiteilija Kaija Juurikkala viettää tänä syksynä 25-vuotista taiteilijajuhlaansa. Hän kiertää Suomea maalaamassa yleisön edessä sielun muotokuvia. Juhlakiertueeseen kuuluu myös kaksi ”Siveltimen Kosketus” -näyttelyä, toinen Helsingissä ja toinen Mikkelissä.

Kaija Juurikkala: ”Kuvataiteessa minua kiehtoo sen kyky päästä luontevasti lähelle elämän mysteeriä. Teokset kurottautuvat sanojen taakse ja kommunikoivat sielun kielellä. Olen vuosien mittaan löytänyt oman tapani antautua elämän virralle, joka tuo loputtomasti uusia lahjoja sille, joka osaa päästä irti ja antaa mennä. Työskentelen poikkeuksellisen nopeasti ihanteenani 1000-luvun japanilaiset munkit, jotka loivat nopeilla viivoillaan meditatiivisen tilan katsojalle. Kun teos on syntynyt, astun siitä muutaman askeleen taaksepäin, katson sitä ja sanon sille kiitos.”

Pedagogina Kaija Juurikkala kouluttaa ihmisiä havahtumaan, herättämään aistinsa. Hänen matkassaan on kulkenut 7 kuukauden ajan oppilaita, jotka hän on kutsunut mukaansa juhlanäyttelyynsä. Hän avaa portin, josta on lupa kulkea jokaisen. Vaikeinta ei ole oppia tekniikkaa ja tyylisuuntia, vaikeinta on kuulla oma polkunsa ja astella sitä.

Galleria viileä punainen: VAPAA PUDOTUS –ryhmä
Anja Kinnunen, Maria Konttinen, Pirkko Liimatainen, Maire Makkonen, Irmeli Patama ja Anu Pentti



Kaija Juurikkala

OPINNOT
* 1984 PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJA, Helsingin OKL
* 1994 TAITEEN KANDIDAATTI, Taideteollinen korkeakoulu
* 1997 TAITEEN MAISTERI, Taideteollinen korkeakoulu

PALKINNOT JA APURAHAT

*2010

suomen kulttuurirahasto, Esavon maakuntarahasto 

*2009

Suomen kulttuurirahasto, Esavon maakuntarahasto 

*2008

Suomen kulttuurirahasto
Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon maakuntarahasto

*2007

Iranin kansainvälinen lastenelokuvafestivaali, CIFEJ-palkinto

Etelä-Savon taidetoimikunta, 1-vuotinen työskentelyapuraha
Suomen Elokuvasäätiö
Taiteen keskustoimikunta

* 2006

Tel Avivin kansainvälinen elokuvafestivaali, paras elokuva
Suomen kulttuurirahasto, Etelä-Savon maakuntarahasto
Taiteen keskustoimikunta
Suomen kulttuurirahasto
Suomen Elokuvasäätiö

* 2005
Etelä-Savon taidetoimikunta, työskentelyapuraha
Unicef, lasten oikeuksien vaikuttaja 2005
Oulun kansainvälinen lastenelokuvafestivaali
Kreikan kansainvälinen lastenelokuvafestivaali, paras miespääosa

* 2004
Suomen kulttuurirahasto, Etelä-Savon maakuntarahasto

* 2003
Elokuvataiteen valtionpalkino

Nordisk BarneTV-festival,1. palkinto

* 2001
Matti Pellonpää-palkinto, Saarijärven elokuvafestivaali
Valtion elokuvataidetoimikunnan 3-vuotinen taiteilija-apuraha
Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuki - Kyytiä Moosekselle
SES'n käsikirjoitusapuraha

* 2000
Vantaa-palkinto
SES käsikirjoitusapuraha
Kordelin-säätiön apuraha
Helsingin kaupungin apuraha
Uudenmaan läänin apuraha
Suomen kulttuurirahaston apuraha
AVEK'n käsikirjoitusapuraha
SES'n käsikirjoitusapuraha
Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuuriapuraha

* 1999
Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuki

* 1998
Valtion elokuvataidetoimikunnan 1-vuotinen taiteilija-apuraha
AVEK'n käsikirjoitusapuraha

* 1996
Vantaan kaupungin taiteilija-apuraha

* 1995
Uudenmaan läänin taiteilija-apuraha
Brestin elokuvajuhlat, Ranska, kunniamaininta

* 1994
Risto Jarva-palkinto

* 1993
SES'n käsikirjoitusapuraha

* 1992
SES'n käsikirjoitusapuraha
Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuuriapuraha

TYÖ ELOKUVAOHJAAJANA

* 2008
* HENKIEN POLULLA - tositarina näkijä Niina-Matilda Juholasta, tuotanto Gentle Film Oy
* MALEENA - lasten draamasarja äidin kuolemasta, tuotanto Långfilm

* 2006
* LEMMIKKIMAAILMA - eläinsarja, tuotanto Säihky

* 2005
VALO - A. Ahola-Valon päiväkirjoihin perustuva elokuva, tuotanto Periferiaproductions
VILLI KATSE - dokumenttielokuva eläintenkouluttaja Tuire Kaimiosta, tuotanto Säihky
RAJAMETSÄN SALAISUUS - lasten draamasarja, tuotanto JarowskijSuomi

* 2002
* LAURA - nuorten draamasarja, tuotanto JarowskijSuomi
* RADIO SOODA - nuorten keskustelusarja, tuotanto Mandart Entertainment,
* ANTEEKSIANTO - dokumentti nuoren masennuksesta, tuotanto Mandart Entertainment

* 2001
* KYYTIÄ MOOSEKSELLE - varhaisnuorten tulkinta Raamatun käskyistä, tuotanto Illume,
* SÄNKY - Liisa-Maija Laaksosen kirjoittama draamasarja, tuotanto Jarowskij Draama Suomi

* 2000
* UNELMA ONNESTA - dokumentti maahanmuuttajanuorista, tuotanto Oppomedia

* 1999
* 52 KILOMETRIÄ KUHMOSTA MEHTÄÄN - dokumentti syrjäkylästä, yhteistuotanto TRAFIK Saksa & KROMA, ZDF, Saksa, ARTE, Ranska

* 1998
* ENKELEITÄ JA PIKKUPIRUJA - draamasarja koulumaailmasta, tuotanto Movia

* 1997
* LEVOTTOMAT JALAT - 10 henkilökuvaa varhaisnuorista, tuotanto Movia
VOLTTI JA VALIO - mainoselokuva 10 min., tuotanto ILLUME Oy, tilaaja Valio ( ohjaus )

* 1996
* KäHEETÄ - tilanteita varhaisnuorten arjesta tuotanto Movia, es. YLE TV1 (käsik, ohj.) 8*5´
* TIIKERI - tilanteita varhaisnuorten arjesta tuotanto Movia, es. YLE TV1 (käsik, ohj.) 8*5´

* 1995
* 13. KESÄ - lyhytelokuva tytästä naiseksi tuotanto TTVO, es. YLE TV2 (ohj.) 8´

* 1993
* ROSA WAS HERE - fiktio varhaisnuorista maailmassa ilman aikuisia tuotanto Filminor Oy

* 1992
* PUNAINEN VAATE - lyhytelokuva äidistä ja tyttärestä tuotanto Taik/ ETL

* 1991
* KUN TAHTOO - lyhytelokuva pienestä tytöstä ja pelon voittamisesta tuotanto Taik/ ETL


TYÖ KUVATAITEILIJANA

yksityisnäyttelyt:

2013
Kehrä Interior, Hki

2012
GalleriAri, Mli
Galleria Koppelo, Tre
Galleria Kissakoski, Hirvensalmi
Rantamakasiini, Hirvensalmi

2011
Galleria Kissakoski, Hirvensalmi

2008
Galleria Viileä punainen, Hki
Galleria Spectra, Kristiinankaupunki

2006
Cafe Maaria, Mju
Ravintola Kissakoski, Hirvensalmi
Tonttukeskus Aarstu

2005
Saalastin talo, Suomenniemi
Outinranta, Mäntyharju

2004
Galleria Dix, Hki
GalleriAri, Mli

2003
Galleria Gjutars, Vantaa

yhteisnäyttelyt:

2009
Galleria Kissakoski, Hirvensalmi

2008
Galleria Vanha Savu, Merikarvia
Galleria Kissakoski, Hirvensalmi

2007
GalleriAri, Mikkeli
ARTPORA07, Outokumpu
Galleria Kissakoski, Hirvensalmi
Isopappila, Mäntyharju

2006
Isopappila, Mäntyharju
Kirjasto, Mäntyharju

2005
Isopappila, Mäntyharju

2004
GalleriAri, Mli
Isopappila, Mäntyharju

2003
Galleria Gjutars, Vantaa
Isopappila,Mäntyharju

2002
Galleria Gjutars, Vantaa

TYÖ TAIDEPEDAGOGINA

2008 Kissakosken Elokuvavoimalan suunnittelija

Fast film-metodin kehittäjä

2003 Oulun taikalamppu-metodin kehittäjä

1994 alkaen -

luentoja ja elokuvatyöpajoja ympäri Suomen - mm. Mikkelin taidemuseo, Otavan opisto, Stakes, Annantalo/Hki, Lännen kuvat/Rauma, Turun Taideakatemia, Taideteollinen korkeakoulu, Stadia, Joensuun amkk, Ateneum/Kynnyskino ry, Itä-Suomen lääninhallitus/Ilomantsi&Nurmes&Mikkeli&Savonlinna, Etelä-Savon taidetoimikunta/Juva&Joroinen&Sulkava, Suomenkulttuurirahaston Etelä-Savon maakuntarahasto/Mäntyharju, Haminan seurakunta, Joutsenon amkk, Perhehoitoliitto, Heinolan lukio, Espoon kuvataidekoulu, Rovalaopisto

TYÖ KIRJAILIJANA

Romaani AADA ja PIMEYDEN LAPSET (WSOY)- 2007

Teos VARJOJEN TAIKA - MATKA EDELLISEEN ELÄMÄÄN (LIKE 2011) 

KOLUMNISTI

2004 Kodin Kuvalehti
2004 Länsi-Savo
2001-2003 Vantaan Sanomat

TYÖ TEATTERIOHJAAJANA

Runoteatteri MUISTAMISEN HETKI,Bo Carpelanin runoja, esitys Teatteri Kehä III ,Teatteri Jurkka 2000
Varjoteatteria Vantaan peruskouluissa 1996-1998
Tikkurilan teatteri, kolme esitystä 1987-1989

KUUNNELMIA

POLJE BEIBI POLJE - kuunnelma naisista moottoripyärämatkalla tuotanto YLE 1995
PEPPI PITKäTOSSU, kuunnelmasarja klassikosta tuotanto YLE/ Radioteatteri1995
SALAINEN PUUTARHA - kuunnelmasarja klassikosta tuotanto YLE / Radioteatteri 1994

LUOKANOPETTAJA

Yhtenäiskoulu 1984-1986
Mikkolan a-a 1980




Enkelin_tyo_I Enkelin_tyo_II Enkelin_tyo_III
Enkelin työ I Enkelin työ II Enkelin työ III
logo

Kaija Juurikkala

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulle