Alina Sinivaara
Maalauksia
6.-25.9.2005

    Maalaus tuntuu olevan sanojen ja kielen ulottumattomissa. Pintapuolista kuvailua lukuun ottamatta maalauksen syvemmästä olemuksesta – ehkä voisi puhua maalauksen sielusta – on hyvin vaikeaa sanoa mitään. Minulle taiteilijana omista maalauksistani puhuminen on erityisen hankalaa, sillä kuvan maailma on aina itsellenikin vieras ja yllätyksellinen ja tapahtuu osin itsen ulkopuolella, jossain tuntemattomassa. Maalaus syntyy taiteilijan liikkeelle sysäisemänä (nopeana, ryöpsähdellen, takkuisena, matelevana….), ja onnistuessaan se kietoo itsensä ja kaiken ympärillänsä maailmaksi, joka ei ole muuta kuin ihmeellinen.

    Maalauksen maailma ei ole suoraan tekijänsä sielunmaisema tai mielenmaisema – ainakaan tunnistettavasti. Sen sijaan kyseessä on maalauksen itsenäinen ja omalakinen maailma, jonka lainalaisuudet ja ominaispiirteet palautuvat vain itseensä. Maalausta ei voi tarkastella ohimennen ja ulkokohtaisesti, vaan sen värilätäköihin on mentävä uiskentelemaan – ellei suorastaan hukuttauduttava sen pyörteisiin.”Kuvan elämä on kokonaan sen leimahduksessa, siinä tosiseikassa, että kuva on aistihavaintojen ylittämistä”(Gaston Bachelard, Tilan poetiikka).

    Maalauksissani olen halunnut antaa värin pigmentin, materiaalin ja muotoutumisen johdatella liikkeitäni. Värin leviäminen ja asettautuminen kankaalle eri olomuodoissaan on ollut lähtökohtani. Haluttomuus kuvata valmiiksi pureskeltua teemaa tai näkyä merkitsee minulle halua avautua maalauksen puoleen, joka johdattelee ja vie tekijäänsä niin kuin taluttaja sokeaa.

* * *

    ”Kuulen teidän kysyvän: mitä on olla väri? Väri on silmän kosketus, kuuron musiikki, sana pimeydessä. [Minä punainen väri] olen kymmenien tuhansien vuosien ajan kuunnellut sielujen puhetta, kun ne tuulen lailla humisevat kirjasta kirjaan, esineestä esineeseen, ja siksi rohkenen sanoa teille, että kosketukseni muistuttaa enkelin kosketusta. Toinen puoli minua puhuttelee silmäänne; se on painava puoleni. Toinen puoleni taas nousee katseenne kanssa siiville; se on kevyt puoleni.”

- Orhan Pamuk, Nimeni on punainen

Alina Sinivaara