Ulla Hietanen
Rakkaudesta kissaan
GRAFIIKKAA PUUPIIRROKSIA JA KERAMIIKKAA
20.5.-8.6.2008

Auringonkukka, Ulla Hietanen kuva Ulla Hietasesta

Aiheeni tulevat fiiliksen mukaan; milloin enkeleistä, milloin lehmistä, kissoista tai mummoista. Pidän myös croquispiirtämisestä, varsinkin jos mallina on muodokas nainen. Myös kukat esiintyvät töissäni suurina ja värikkäinä.

Rakkaudesta kissaan on ensimmäinen näyttelyni pääkaupunkiseudulla.

Teoksissani olevat kissat ovat lähes kaikki tuttuja, olemassaolleita ja osa omia rakkaita lemmikkejä. Esillä puupiirroksia, grafiikkaa ja keramiikkaa.


CV

Ulla Hietanen
Kirkkotie 37, 69300 Toholampi
06 885328 / 050 5467717


Opinnot

Alkuvaiheessa olin harrastajana useita vuosia Toholammin kansalaisopiston taidepiirissä.
Olen osallistunut taiteen eri kursseille vuodesta 1992 alkaen.
Opettajina esim. Petri Hytönen, Jaana Erkilä, Antti Veijola, Jari Huhta, Florica Fib, Melec Mazisi.
Vuonna 2000 kuvataiteen aprobatur Lapin yliopistolle.


Julkaisut

Keskipohjanmaa lehden Joululehden kansi 1994
Toholammin Joululehden kansi 1999
Emmin tarina kirjan kansi 2005
Osanotto surujulkaisun kansi Toholammin terveyskeskukselle


Näyttelyitä

Vuodesta 1993 alkaen 2-3 näyttelyä vuosittain, yhteensä yli 30.
Näyttelypaikkakuntina mm. Jyväskylä, Seinäjoki, Kokkola, Oulu, Heinola.
Yhteisnäyttelyihin olen osallistunut eri puolella Suomea, sekä Eestissä ja Venäjällä.


Apurahat

Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto 2000 ja 2007


Jäsenyydet

Kokkolan kuvataideyhdistys
Lestijokilaakson taideyhdistys


Teoksia

yksityisissä ja yritysten kokoelmissa


Auringonkukka Etelan_illassa Kaksin Leikki Onnenkatti
Auringonkukka Etelän illassa Kaksin Leikki Onnenkatti
Pentu Pesu Pikkutiikeri Tanssi Viimeiselle_matkalle
Pentu Pesu Pikkutiikeri Tanssi Viimeiselle matkalle
logo

Ulla Hietanen

edellinen näyttely paluu näyttelyluetteloon paluu pääsivulleseuraava näyttely