Eija Ojala,
|
Mistä kaikki alkoi
Mistä on pienet pastellit tehty?Pumpulista, puhtoisesta, Puuterin pehmeän pölystä, enkelinsiiven sipaisusta, värin hennosta hipaisusta - niistä on pienet pastellit tehty.
Näin moni luulee. Me emme enää - etenkään sen jälkeen kun tapasimme Juri Saarikosken pastelliryhmässä. Pengerkadulla vuonna 2000.
Ensimmäisen oppitunnin aihe oli perinteinen sommitelma: kolme valkoista esinettä koboltilla ja okralla taustalla.
Tämä ei ollut hempeää puuhastelua, vaan raakaa työtä; pastellikliseitä ei suvaittu.
”Mikään ei ole niin rajua kuin pastelli. Pelkkää pigmenttiä, voimaa ja väriä, laimentamatta!”
Se hempeästä. Jäivät sentään värit. Niin me luulimme.
”Kaiken perustana on sommittelu. Työ seisoo tai kaatuu sen mukana. Vasta sitten tulevat värit.”
Opettaja oli tinkimäton ja tarkka. Sommittelusta ei laistettu eikä kuvan rakentamisen klassisista perusteista.
Silti työmme näyttivät erilaisilta. Jokainen lähestyi tehtävää omalla tavallaan. Ja sai rohkaisua kehittää itsensä näköistä ilmaisua.
Ehdottomia sääntöjä ei ollut. ”Asetelma häviää tunnin jälkeen, mutta työ jää." Tunnistimme toisissamme samaa asennetta ja tutustuimme.
Tulimme joka syksy uudelleen. Nämä työt ovat matkamme varrelta.
Eija OjalaKuvataide ei ole ammattini. Piirtäminen ja maalaaminen vain kuuluvat elämääni - ovat aina kuuluneet- opiskelun ja työn ohella, niiden vaatimista, kymmenenkin vuoden tauoista huolimatta. Pastellia olen harjoitellut Pengerkadulla vuodesta 2000. Muuta maalaamista Helsingin taiteilijaseuran, Työväenopiston ja Vapaan taidekoulun kursseilla. Kurssit ovat helpoin keino päästä johonkin työtilaan, saada malli, ammattitaitoinen opettaja ja kannustusta sekä kritiikkiä. Käyn ammentamassa aiheita. Ja saan ihailla, miten muut näkevät asioita omalla tavallaan. Piirtäminen ja maalaaminen ovat minulle olemisen tapa; keino selvitä tämä elämä hengissä. Joskus minua onnistaa. Ystävyytemme ansiosta olen tässäkin pölyssä mukana. |
 |
 |
Rosemarie SchnitzlerPiirtäminen on minulle keino vetäytyä, saada olla itsekseni. Piirsin lapsena, mutta myöhemminkin, mm. hiilellä alastonmallia päästäkseni arkkitehtiosastolle. Siellä taideaineita muun ohessa. Perhetauko. Sittemmin merkitsin kesiä muistiin musteella, tussilla ja vesivärillä - yhden kesän taistelin saamillani pastelleilla. Olin nähnyt koskettavan näyttelyn, jonka tekijä opetti pastellia Pengerkadulla. Ilmoittauduin, vaikka ryhmässä piirtäminen oli minulle vaikeaa. Vielä vaikeampaa oli pitää töitäni niin vakavasti otettavina, että niitä kannattaa julkisesti arvioida. Tähän minut on nyt houkuteltu; olen siitä otettu ja iloinen. |
 |
 |
Annamaija VarjonenKesä. (1994? 1995?...) Istun Liuskasaaren kalliolla ja piirtelen vastapäistä Uunisaarta. Ihmisistä rannalla tulee avaruusolioiden näköisiä. Hiekkakin on haalean näköistä. Huomaan taantuneeni. Olin valmistunut 1988 Taideteollisesta korkeakoulusta vaatesuunnittelijaksi, päätyen myyjäksi tavarataloon. Piirtäminen jäi. Kesälomillani pakkasin liituni ja lehtiön pyörän pakkarille ja lähdin etsimään 'maisemaa'. Myöhemmin huomasin, että pastelliakin opetettiin... Ja syksyllä olin ensimmäisten joukossa ilmottautumassa pastellikurssille. Opettajan pigmenttityöt olivat tehneet vaikutuksen jo 80- luvulla Sculptorin galleriassa Yrjönkadulla. |
 |
 |
